Sydänystävällinen ruokavalio

Välimeren ruokavalio: sydänystävällinen tapa syödä

Välimeren ruokavalio on luultavasti keskustelluin ja suosituin tapa syödä, jolla voidaan ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja sekä hidastaa niiden etenemistä ihmisillä, jotka kärsivät jostakin sellaisesta sairaudesta.

Sen sydäntä suojaavia ominaisuuksia tukevaa näyttöä on löydetty useissa tutkimuksissa, jotka korostavat runsaasti hedelmiä, kasviksia, täysjyvää, oliiviöljyä, kalaa sekä siipikarjanlihaa sisältävän ruokavalion merkitystä.

Epäterveelliset ruokailutottumukset ovat yksi suurimmista sydän- ja verisuonitautien aiheuttamia kuolemia edistävistä tekijöistä Euroopassa. Välimeren ruokavalio on yksi tutkituimmista ruokailutottumuksista sen sydämen terveyttä edistävien vaikutusten vuoksi. Siinä korostetaan ensisijaisesti kasvipohjaisten elintarvikkeiden, kuten hedelmien, vihannesten, täysjyvien, palkokasvien ja pähkinöiden syömistä, oliiviöljyn käyttämistä muiden rasvojen sijasta ja kalan syömistä vähintään kahdesti viikossa. Mausteita ja yrttejä käytetään suolan sijasta aterioiden maustamiseen, kun taas punaista lihaa ja lisättyjä sokereita rajoitetaan. Kohtuullista alkoholinkäyttöä, eli pääasiassa punaviinin nauttimista, suositellaan sen terveysvaikutusten takia. Kokonaisuudessaan ruokavalio sisältää runsaasti kerta- ja monityydyttymättömiä rasvoja, kasvien ravintokuituja, antioksidantteja sekä tulehdusta ehkäiseviä ainesosia.

Viime vuosina laihtumiseen on suositeltu vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta perinteinen Välimeren ruokavalio sisältää kohtuullisesti hiilihydraatteja terveellisistä lähteistä (hedelmistä, vihanneksista, palkokasveista ja täysjyväviljoista). Välimeren rannikkovaltioiden asukkaat saavat 50–55 % kaloreistaan hiilihydraateista, mikä on hyvä tavoite.

ESC
EAPC
ACCA
ACNAP